Kuponkileikkaaja Nousuvesi nostaa kaikkia veneitä.

Kaikki blogit puheenaiheesta Hvyinvointivaltio

VR:n säästötavoite 50 milj. - valtio tuloutti yhtiöstä juuri 100 milj.

VR-Yhtymä teki vuonna 2014 voittoa yhteensä 90 miljoonaa euroa. VR tuloutti valtiolle 100 miljoonaa euroa eli koko voitollisen tuloksensa ja lisäksi 10 miljoonaa euroa ylimääräistä. Nyt alkavilla yt-neuvotteluilla VR tavoittelee 50 miljoonan euron säästöjä.

Liki 600 henkilön irtisanominen ja monille työmatkalaisille tärkeiden junavuorojen lakkauttaminen ei vaakakupissa painanut valtio-omisteisessa yhtiössä.

Vasemmistoliitto on pääsemässä vauhtiin myös Suomessa

Viime viikolla saimme Uusi Suomi-puheenvuoroissa melkoisen annoksen vasemmistolaisten kirjoituksia. Ensin Irma Taavela kirjoitti hyvinvointivaltion tärkeydestä, jonka jälkeen Antti Hartikainen jatkoi kritisoimalla Kokoomuksen Elina Lepomäen kommentteja punamultahallituksen historiallisesta vaikutuksesta Suomen kansantalouteen.

Mielikuvilla ei voi maksaa asuntolainaa

Jokainen vähänkään historiaan perehtynyt tunnistaa, että Putin Venäjällä vain toteuttaa yli vuosisatojen vallalla ollutta kulttuuria ja politiikkaa tässä ajassa. Ei sen pitäisi olla kenellekään yllätys. 70-luvulla kun Suomessa oli paljon Neuvostoliittoa ja DDR:ää ihailevia ihmisiä, otin itse valtavasti kierroksia siitä, että miten ihmiset voivat olla niin sinisilmäisiä, että eivät tajua sen systeemin mahdottomuutta? Niiden kaatuminen ei liene ollut kenellekään asioihin perehtyneelle ihmiselle yllätys.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä